Sunday, August 23, 2009

Cancancanberra

Viime viikonloppu menikin sitten Canberrassa.. Kelly halusi menna sinne jo aiemmin, koska alunperin suunnittelemana viikonloppuna on isanpaiva, eika Mick (=perheenisa) olisi kuitenkaan tullut mukaan.

Olimme perilla perjantai-illalla Kellyn ystavan ja taman miehen luona noin kolmen tunnin ajomatkan jalkeen. Olin kuitenkin luvannut hengailla saksalaisen au pairin Dianan kanssa, koska han ei tunne muita au paireja koko kaupungista ja minut han loysi sattumalta facebookin kautta.
Diana tuli hakemaan minut noin tunnin kuluttua ja menimme viettamaan yota hanen luokseen. Muuta ei tehty kuin juteltu; olimme molemmat liian vasyneita lahtemaan baariin ja mina viela kipeakin. Hirvea olo jatkui viela seuraavana paivana, ja hyva etten oksentanut, kun olimme katsomassa lahjoja Dianan hoidokkilapselle ja hostmomille. Pyytelin hirveasti anteeksi ja Diana oli varmasti pettynyt, kun emme kayneet koko paivana muualla kuin ostoksilla ja leffassa.
Jos olisin ollut terve, niin varmasti olisin lahtenyt bilettamaan! En kylla saanut Dianasta sellaista kuvaa, etta han olisi mikaan bilehile.. Mutta ehka oli ihan hyvakin pitaa valia Melbournen jalkeen, ja ensi viikonloppuna on kuitenkin tiedossa taas vahauninen ja isojuomainen kolmipaivainen.
Tuntui, ettei mikaan oikein mennyt Canberraviikonloppuna nappiin, mutta odotan tata korjaantuvaksi. Sydneyssa paasee taas puhumaan suomeakin! Valilla paata oikein sarkee kun on keskittynyt kuuntelemaan ja puhumaan pelkkaa englantia koko paivan.

Eilen sain lievan ahdistuskohtauksen, kun tajusin, ettei ole mitaan tekemista. Kuljeskelin talossa edestakaisin ja yritin lukea kirjaa. Ei kuitenkaan napannut, joten menin facebookkailemaan ja juttelin tovin ystavani Jennin kanssa. Han yrittaa loytaa halvat lentoliput tanne ja tulla kaymaan! Wiihei. :) Kolme kaveria on jo lahestulkoon ilmottanut tulevansa tanne.. Mita jarkea on lahtea pallon toiselle puolelle, kun kaverit seuraavat kuitenkin perassa? :D
No, Jennin kanssa juteltiin myos siita, etta alkaa tama Australian "honeymoon" olla ohitse, ja arki astua kuvaan. Sinansa ikavaa, mutta onneksi on viikonloput. Harmittaa vaan, kun en saa pidempia vapaita, jolloin voisi matkustaa muualle muutamaksi paivaksi. Viikonloput ovat riittavia vain Sydneylle tai Canberralle, koska ne ovat niin lahella.

Hoidokkilasten osalta menee paiva paivalta kivemmin. Tai ainakin tuon yksivuotiaan kanssa. Oon huomannut, etta se on selkeasti vahentanyt kamalaa kiljumistaan minulle. Aidilleen se osaa kylla olla ihan hirvea lahes koko ajan.
Nelivuotias (=Mackenzie) on selkeasti alkanut testaamaan rajojaan mun kanssani, ja olen tassa viimeviikosta lahtien joutunut kaskemaan/viemaan sen omaan huoneeseensa useaan otteeseen, kun ei ole sanottu sana tehonnut. Ehka se alkaa tassa pikkuhiljaa tajuta, etta muakin kohtaan on kayttaydyttava hyvin, eika se saa kaikkea periksi. Kelly pyysi, etta tekisin sen kanssa ns. esiaapista Lilin nukkuessa, ja musta se on ainakin hyva idea. Eipahan tarvitse pomppia trampoliinilla koko aikaa, hahah. :D

TJ 4 SYDNEYYN <3

1 comment:

  1. Jatka vain kirjoittamista on ihana lukea toisten kokemuksia au pair elämästä. Itse olen au pairerina Englannissa. Näillä näkymin lopetan työt ensi kesänä ja sitten lähden reppureissaamaan ympärin maailmaa. Niin on ihana kuulla Austariasta, koska sinnekin pitäisi tulla käymään.T.Niina

    ReplyDelete