Byebye au pairius

Eilisen huonon päivän lista sai hyvin jatkoa, ja mun aupairhommat tuli siis päätökseensä. Ei enää ikinä, sen vaan sanon. Teen mieluummin ihan mitä vain muuta kuin kaitsen toisten lapsia. Muutaman tunnin lastenhoitokeikat on erittäin okei, mutta jos niitä lapsia pitää katsoa 10 tuntia päivässä, etkä edes pidä niistä, niin ei siitä mitään tule. Oli alunalkaenkin väärä päätös lähteä au pairiksi, ja epäilykset alkoivat jo niiden parin kuukauden tarhatyöharjoittelun jälkeen helmi-maaliskuussa. Perheen löysin siis jo viimevuoden marraskuussa. Ajattelin, että kyllä varmaan jaksan, mutta väärässä olin. No, tulipahan koettua sekin.

Nyt kämppään Sydneyssä auppi-Millan luona viela seuraavan yön ja sitten alkaa hostellielämä.
Perjantaina edessä alkoholipassikurssi, jos vaikka saisi jotain baarihommia. Soittelin myös siihen yhteen hammasvalkaisupaikkaan ja k.o. mies pyysi soittamaan takaisin myöhemmin tänään. Joten voi olla, että tärppää! Sitten en osaa sanoakaan, mistä päin ausseja itseni mahdan löytää. :)

Kotiin EN missään nimessä ole lähdössä, se on selviö.

Yhta juhlaa

Huohheli. Arsyttaa taas ja lujaa. Oon ihan hirmuvasynyt (viikonloppu meni Sydneyssa bilettaessa), enka saanu tietenkaan tarpeeks unta. Eilen, kun menin kerrankin aikasin nukkumaan, niin eikohan toi viisvuotias kliksuttele sen radiota koko ajan, kun se vaihtaa biisia/hyvanyon satuja (huone mun huoneen vieressa ja tietty ovi auki). Kavin sille kerran sanomassakin, et nyt riittaa, mut eipahan se mitaan tajunnut. Tanaaamuna se oli tunkenu kylppariin just sillon ku mun pitais paasta sinne ja viela sotkenu lattiat, ja arvaatte varmaan kuka siivos. Loistava alotus talle paivalle, ei voi muuta sanoa. Lisaks se vastaili mulle niin vittumaisesti, kun kaskin sita olemaan paukuttamatta roskista pihalla nyt aamulla, etta jouduin kaskemaan sen omaan huoneeseen ja sain sitten kuunnella sen parkumista vah. 20 min. En myoskaan saa laittaa sita paivaunille tanaan, jotta se nukkuis nyt illalla aiemmin, eli joudun kestamaan sita ne 10 tuntia. Taa ei selkeestikaan ole mun paivani.

Sydneyssa oli kylla tosi kivaa olla taas. Ekana iltana join liikaa, eika paasty yhteen baariin, kun ei kuulemma voinu paastaa porukkaa sisalle enaa 12 jalkeen. :D Oltiin takasin Nooralla ehka ennen kahta ja mulla oli hiiieman huono olo siina aamuyosta, mutta en oksentanut! Seuraavana paivana kaytiin vahan ostoskeskuksissa ja iska lahetti viestin n. neljan-viiden aikaan paivalla, et "nelja noin 20-vuotiasta nuorta kuollu tulipalossa Naantalissa". Ma olin ihan paniikissa ton jalkeen, ja enkkulan auppi Helen, johon vasta tutustuin, piti mua varmaan ihan sairaan tylyna. En voinu ajatella mitaan muuta, ku pelkasin, et joku tarkee menny. Enka paassy nettiin sillon heti (eika ois auttanukaan). Sit soitin Heinille, joka oli vaan kiukkunen "TIAKSA MITA KELLO ON TAALLA?!" Kylla, puol yheksan aamulla. Se sit kerto yhen faktan, joka vahan rauhotti: kuolleet vissiin nuorempia, mita iska ensin sanoi.

Hostellille paastyamme menin melkein heti nettailemaan ja sain kuulla lisaa asiasta. Heinin kaveri meni siina viidentena uhrina. Biletysfiilikset ei siis ollu ihan huipussaan sina iltana, mutta en ois tehnyt mitaan yksin hostellillakaan, joten paatin lahtea ulos muiden kanssa. Ensin otti paahan, kun mentiin toiselle hostellille, ja tutustuin uusiin brittiaupparityttoihin. Ne oli vaan niin aanekkaita, enka ois jaksanu yrittaa vaantaa enkkua/kuunnella niita yhtaan. No, kylla se ilta lahti sitten rullaamaan kun mentiin baariin. Tanssittiin ja juotiin ihan hulluna. Sain kuulla, ettei suomalaiset nyt sit oikeesti ookaan skandinaaveja (vaan fennoskandeja), ja talla kertaa kukaan mies ei tullu sanomaan mitaan Madventuresista. Musta kylla tuntu, et mun mekko oli liian lyhyt, ja revin sita alaspain ehka minuutin valein... Pohdin myos jonkun kanssa sita, etta taalla kayttaa ihan erilaisia vaatteita ku mita Suomessa laittais paalle. Mut pakko. Ei taalla varmaan kellaan tytolla oo farkkui baarissa, vaan kaikilla on mekko ja korkkarit.

Sunnuntaina olin hyvin vasynyt ja lahin yhteisaamiaisen jalkeen Millalle. Milla oli vaan niin kipea, ettei pystyny muuta ku nukkumaan ja makin menin ottamaan torkut viereiseen huoneeseen. Herasin, ku Jemina soitti ja kysy, et ollaanko tulossa vai ei. Piti siis menna Nooran ja Maijun kanssa hengailemaan jonnekin, mut ei sitten oikeen onnistunut. Mulla oli vaan pari tuntia aikaa kotiinlahtoon, ku piti ehtia ferryyn ja junaan, joten jain sitten vaan Millalle.

Ostin torkeesti opiskelijalipun automaatista, vaikka Noora olikin pelotellu, et jos tarkastaja tulee, ni se on automaattisesti jonkinsuuruinen sakko huolimatta siita, vaikka mulla on suomalainen (joskin vanhentunut) kortti. Oon ottanu sen vuositarran pois siita, joten vois vaikka hyvassa lykyssa menna taalla. Pitaa vaan alkaa selittaa, et en tienny ku luulin, et saan kayttaa tata mun suomikorttia ja voivoivoi... Ausseissa ei siis kelpuuteta muita kuin aussiopiskelijakortit.

Oottelen edelleen Melbournea tassa vaan. Perjantaina lahetaan! Jes! Paasen nakemaan Heidia ja sitte biletetaan kunnolla. :) Puhuin myos Kellyn kanssa, et voitais tehda playdatet Heidin kanssa, koska sillakin on hoidokkina 5-vuotias tytto. Mackenzie ja se vois sit leikkia keskenaan. Edellamainittu on vaan niin kova pomottaja, etten kylla tieda, miten ne mahtaa tulla juttuun.. Mut se on sitten sen ajan murhe.

Kulttuurieroja vai mita?

Jeees, voisin taas pitkasta aikaa muistaa mun pienehkoa lukijakuntaanikin. :)

Asiat on nyt mennyt vahan monimutkaisemmiksi, kun eilen paasi sattumaan yksi ei-niin-kiva juttu. Olin kaikessa rauhassa skypettamassa, kun taa perheenisa tulee yhtakkia paikalle (kuuluis olla toissa) ja sanoo vaan, et Kelly on koittanu soittaa mulle vaikka kuinka monta kertaa yli tunnin ja sit taa vaan nappaa Lilin mukaan ja lahtee painamaan. Soitin Kellylle niin nopsaan kuin vain kykenin ja se sanoi, etta on matkalla laakariin. Mulle sit selvis, etta Lililla oli sen rokotusaika ja Kelly oli koittanu soittaa mulle sanoakseen, etta heratan Lilin ennen Mickin tuloa. No, en todellakaan ollut kuullut kannykkaani, joka oli talon toisella puolella (tytot nukkui, ma olin juoksumatolla tunnin verran ja tulin sitten suoraan koneelle). Saan siis tehda mita haluan, kun ne on pedissa, kunhan en poistu talosta.

Kelly oli arvatenkin hyvin vihainen, kun paasi kotiin ja sanoi, ettei tunne oloaan hyvaksi, eika voi luottaa muhun, kun en vastaa kannykkaan. Multa tentattiin myos, valitanko tytoista yhtaan ja haluanko oikeasti olla taalla. Ei kuulemma tunnu silta, kun tyopaivan jalkeen haluan vain olla omassa huoneessani kaikessa rauhassa. Pitaisi olla taalla naiden kanssa yhteisissa tiloissa, jotta voitaisiin olla "kunnolla perhe". Oon kuulemma myos hyvin erilainen persoona, enka nayta tunteitani (taa sai mut tuntemaan oloni suht vammaseksi). Siis mitaaa? Mun on kylla pakko keskustella Kellyn kanssa tanaan, vaikka sanoin eilen, et kaikki on nyt ok. En ma voi ruveta esittamaan mitaan, mita en ole. Tykkaan nyt vaan olla omissa oloissani ja jos oon ollut naiden lasten kanssa jo 10 h paivalla, miksi hitossa mun pitaisi viela hammasta purren kestaa niita 5 tuntia lisaa? En ma naita lapsia rakasta, enka ole taalla rakkaudesta. Mun mielesta sen pitaisi olla itsestaanselvyys. Tykkaan tasta perheesta kylla, ei siina mitaan, mut on vaan taysi mahdottomuus, etta olisin taysipainen perheenjasen. Ma saan palkkaa taalla olemisesta ja mun mielesta oon oikeutettu tekemaan vapaa-ajallani mita haluan. Jos haluan nyhvata huoneessani, niin sen pitaisi olla ok. Oon lisaksi yrittany jo sanoa tasta suomalaisten "kummallisuudesta", etta tykataan olla omissa oloissa, ja jos tunnetaan olomme hyvaksi, niin me ei jauheta siita. Sit saatetaan sanoa, jos ei tunneta oloamme niin kivaksi. Oon ilmeisesti kayttaytyny taalla liian samalla tavalla kuin kotona, joten pitaisikin sitten olla erilainen? Lisaks suomalaiset nakee ton kohteliaana kaytoksena, jos annetaan perheen viettaa omaa aikaansa keskenaan toiden jalkeen ja viikonloppuisin. Na ei ilmeisesti ajattele samoin.

Jos mua ei hyvaksyta sellaisena kuin olen, niin se on sitten hasta la vista. Niinkuin jo sanoin, tykkaan tasta perheesta, mutta jos he ei tykkaa musta, niin asialle ei mahda mitaan. Lapset kylla pitaa musta, ja Lilikin tuli oikein halaamaan mua lauantaiaamuna, ku herasin. :) Naa on niita pienia, kivoja palkintoja.

Uskon kylla, et onnistun muitakin toita loytamaan, mikali vaan etsin. Tan perheenaidin kautta tuskin saan enaa toita, jos lopetan kesken, mutta kylla niita muualtakin loytaa. Au pairiksi en enaa ala, en todellakaan. Alun alkaenkaan ei oo ollut se "mun juttu".

No, oletan nyt olevani tassa perheessa viela vah. kolme viikkoa, vaikka asiat ei sujuiskaan, joten ehka ehdin loytamaan muita hommia ja mahdollisesti kampankin.

Ootan nyt vaan Melbournen reissua 16.10.-1.11! Sit biletetaan ja kunnolla. ;)

EDITTT: Kaikki nyt siis ok, puhuin eilen Kellyn kanssa, ja sanoi ymmartavansa mun tilan tarpeen. Eli jaan nyt siis tanne ja sita rataa! Puhumalla selviaa. :)